Mitä tehdään kun jää kiinni pettämisestä? Valehdellaan lisää. Erään tarinan loppu.
Uusioneidillä oli Kiihkeän kanssa hyvin toimiva fwb-suhde vuoden ajan. Sen vuoden aikana Uusioneiti ehti kokeilemaan seksin saralla sellaisia juttuja joita ei ennen ollut kokeillutkaan. Ihan mahtava homma!
Kävi kuitenkin niin, että kuukausien kuluessa Uusioneiti kiintyi Kiihkeään. Tilanne oli erikoinen; ei oikein auennut Uusioneidille, että miksi juuri Kiihkeä jolla oli ainainen kiire ja stressi. Ehkä osatekijänä oli se, että suhde oli niin fyysinen. Usein keskellä yötäkin harrastettiin seksiä. Kiihkeä saattoi herättää Uusioneidin rintaa hyväilemällä ja kun Uusioneiti havahtui unesta, niin hetki vain niin jo suussa sykki jotain kovaa. Jos nukkumaan oli menty ilman seksiä niin sitten sitä oli aamulla ennenkuin he lähtivät töihin. Uusioneidin ollessa lomalla Kiihkeä antoi Uusioneidin nukkua aamulla pitkään jättämällä tämän yksin makuuhuoneeseen kun lähti töihin.
Kesällä Uusioneiti avautui tunteistaan. Hänellä oli ikävä Kiihkeää kun he eivät tavanneet toisiaan. Kiihkeää asia ahdisti; hän ei halunnut suhdetta koska hän ei halunnut tulla määräillyksi eikä halunnut elää niinkuin joku muu sanoi. Uusioneiti hämmentyi niin negatiivisesta suhtautumisesta seurusteluun ja perääntyi koko jutusta sillä ei hän itsekään ollut varma millaista suhdetta haluaisi. Kiihkeähän oli aina töissä. Mitään ei koskaan oikein olisi voinut suunnitella koska työt.
Tapailut jatkuivat entiseen malliin. Ainoa mikä Uusioneidin elämässä muuttui, oli se, että hän ei osannut ottaa enää muiden miesten lähentymisyrityksiä vastaan. Hän väisteli niitä. Ei siksi, että joku olisi pyytänyt häntä tekemään niin, vaan siksi, että ei vaan tuntunut siltä että tekisi mieli muita miehiä. Tilanne oli jokseenkin erikoinen. Kiihkeälle Uusioneiti sanoi, että toivoi tämän kertovan jos hänellä olisi muita. Se olisi ihan OK, mutta että Uusioneiti ei turhaan olisi jumittuneessa tilassa. Syksyllä Kiihkeä vakuutti, että ei ollut ketään muita. Miten voisi ollakaan? Eihän aika riittäisi moiseen. Sitä paitsi Kiihkeä ja Uusioneiti olivat päivittäin tekemisissä, vaihdettiin kuulumisia ja oltiin muutenkin "arkipäiväistytty".
Loppusyksystä Uusioneidin kännykkään kilahti viesti jossa tiedotettiin Kiihkeällä olevan muitakin naisia, ja esimerkkinä yksi naisen nimi, ja hänen työhönsä liittyvä asia, ja että millainen suhde Uusioneidillä ja Kiihkeällä oli. Uusioneiti soitti numeroon. Ei vastausta. Hän vastasi viestiin, että heidän oli tarkoitus nähdä juuri sillä päivällä, ja että hän uskoi Kiihkeällä olevan muitakin, että kiitos viestistä. Kuka lähetti viestejä, ja miksi jäi epäselväksi vielä silloin. Tai kyllä kai "miksi" oli selvää; joku halusi kertoa Kiihkeän puuhista.
Uusioneiti oli arvellutkin, että jotain varmaan olisi. Kosteat viikonloput kavereiden kanssa ryypätessä ja mm. se kerta kun Uusioneiti sunnuntaina haki Kiihkeän yhdeltä reissulta... Joo, ei mikään ihme olisi vaikka muita olisikin. Ja mitä väliä sillä olisi? Olihan Uusioneidilläkin vuoden aikana ollut muita. Eikä kyse ollut seurustelusuhteesta vaan panosuhteesta jossa ei puolin eikä toisin kyselty. Eli... mitä sitten?
Kiihkeän luona ilta sujui niinkuin yleensä. Kiihkeä veti Uusioneidin kainaloonsa, silitti Uusioneidin pyynnöstä hetken hänen hiuksiaan ja avasi sitten vyönsä ja housunsa. Seisokki odotti jo. Makuuhuoneeseen siirryttiinkin pian ja sielläkin ilta sujui kuten tavallisesti. Kiihkeä halusi suihinottoa ja sitä hän myös sai. Tämä toistui myöskin sen enempiä pyytelemättä tai kyselemättä, niinkuin aina ennenkin. Kiihkeä halusi ja otti mitä halusi. Tästä heidän viimeisestä seksikerrastaan jäi Uusioneidille lämmin muisto sillä hän sai itselleen harvinaisen orgasmin rakastellessa.
Aamulla Uusioneiti kertoi Kiihkeälle, että tietää hänellä olevan muita. Kiihkeä kielsi, vähätteli asiaa. Uusioneiti sanoi ettei ole tyhmä ja toivoisi, että Kiihkeä miettisi miten haluaa elämänsä elää. Jos hän tarvitsee pokaamisen tunnetta niin hän voisi jatkaa sitä edelleen. Uusioneiti ei halunnut pakottaa Kiihkeää mihinkään, hän halusi vaan irrottautua ja jatkaa elämäänsä jos Kiihkeällä olisi halua edelleen jatkaa seuran etsimistä deittisivustoilta ja -sovelluksista. Tinderissä kun Kiihkeä ainakin viihtyi.
Seuraavana aamuna Kiihkeä viestitti, että "olet sitten viestejä lähetellyt". Uusioneiti oli todellakin lähettänyt Kiihkeälle viestejä edellisen päivän aikana.
Päivän ja illan mittaan Kiihkeän viesteistä Uusioneiti ymmärsi, että joku muukin nainen tai muut naiset ovat viestejä saaneet.
Just.
Just?
Just?
Kiihkeä ei pystynyt moneen päivään töidensä vuoksi vastaamaan Uusioneidin kysymyksiin oikein mitään. Kiihkeäkö olikin varattu? Mistä asti? Mitä???
Piti odottaa lauantaihin saakka kunnes Kiihkeä soitti ja selitti asiaa. Hän ei ollut mitään seurustellut! Hänellä oli kyllä naispuolinen ystävä jonka kanssa hän puhui asioitaan ja he olivat joskus seurustelleet. Ei hän vaan ymmärtänyt miten tämä nainen kuvitteli heidän muka seurustelevan. He näkivät harvoin ja eihän heillä ollut seksiäkään. Vertaistukea, sitä se oli ollut.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin Uusioneiti uskoi lopulta Kiihkeää. Tai uskoi aluksi. Uusioneiti oli niin sinisilmäinen, että hän piti Kiihkeää tilanteen tasalla omista vuoristorataa kulkevista tunteistaan. Miten Uusioneiti olisi voinut olla niin tyhmä, että olisi luottanut valehtelijaan? Eihän Kiihkeä voinut olla sellainen? Eihän..? Olisiko Kiihkeä voinut valehdella ensin vuoden ja nyt vielä lisää? Ei, ei mitenkään!
Lopulta Uusioneiti ei enää kestänyt kysymyksiä joihin hän ei saanut selviä vastauksia. Jos hän oli ennen ollut jumittunut tilanteeseen josta ei ollut selvyyttä niin nyt hän oli lukossa. Joku ei nyt täsmännyt, mutta mikä? Miten joku nainen voisi kuvitella seurustelevansa? Miten kauan tuota oli jatkunut? Miksi Kiihkeä ei olisi ollut rehellinen? Mitä oikein tapahtui?
Uusioneiti soitti tälle naiselle. Hän vastasi Roomasta. Sinne Kiihkeälläkin oli ollut lennot tämän naisen kanssa, mutta nainen ei ollut ottanut Kiihkeää sinne mukaan koska pettäminen oli hänellekin selvinnyt. Lennot oli varattu 10kk ennen reissua. Koko sen ajan Kiihkeä oli pannut Uusioneitiä... Tämä nainen oli myös saanut viestejä. Kiihkeä oli seurustellut vajaan 3 vuotta. Sinä aikana hän oli etsinyt seuraa myös muualta. Tämän vuoksi tämä nainen oli Kiihkeän pariin otteeseen lempannut. Tämä nainen ei pitänyt Kiihkeän pervoiluista eikä seksisävytteisistä viesteistä. He olivat nähneet aika harvoin ja silloinkaan nainen ei aina ollut antanut Kiihkeälle koska Kiihkeä oli käyttäytynyt tavalla josta nainen ei ollut pitänyt.
Kiihkeä oli tarvinnut seksiä!!!
Eikä mitä tahansa seksiä vaan peppupanoja, pepulle läiskimisiä, rintojen rutistelua,
leluilla leikkimistä, hiuksista kiinni pitämistä
ja fistaustakin oli kokeiltu koska Kiihkeä niin halusi.
Siksi hän piti Uusioneidin!
Koska Uusioneitikin oli kokeilunhaluinen ja valmis muuhunkin kuin "Glenn Medeiros -seksiin".
Sitähän Uusioneitikin oli tarvinnut.
Uusioneiti oli vaan ollut rehellinen, Kiihkeä ei.
Auts!
Voi saatana! Varattu mies! Että kehtasikin! Uusioneiti oli viettänyt reilun viikon jo vatsakivuista kärsien, huonosti voiden ja epätietoisena. Miksi ihmeessä totuuden kertominen oli niin vaikeaa Kiihkeälle? Ensin hän jäi kiinni pettämisestä ja valehtelusta ja sitten siihen päälle hän oli vielä valehdellut lisää sekä Uusioneidille että tälle naiselle. Molemmille Kiihkeä oli kertonut olevansa toisen kanssa vain ystävä, ja että eihän Kiihkeällä ja Uusioneidillä nyt mitään suhdetta ollut ollut... Jos naiset eivät olisi jutelleet keskenään niin viimeisimmät valheet eivät olisi ikinä välttämättä paljastuneet. Kiihkeä eli valheiden keskellä ja oli aikonut samaa edelleen jatkaa. Vaikka tämä nainen olikin puhelussa tarjonnut Kiihkeää Uusioneidille niin valehtelijalla Uusioneiti ei tehnyt mitään. Vastenmielistä! Uusioneitiä puistatti; hän oli uskonut valheita ja nyt Kiihkeä hädissään sepitti lisää valheita yrittäen niillä pelastaa itseään suosta johon oli itse kulli pystyssä halunnut.
Myöhemmin selvisi vielä, että Kiihkeällä oli tullut Tinderissä keväällä match Uusioneidin tuttavan kanssa. Tälle Kiihkeä oli kertonut etsivänsä oikeaa suhdetta. Uusioneiti tai nainen jonka kanssa Kiihkeä seurusteli ei ilmeisesti riittänyt. Kiihkeä oli ehdottanut tälle Uusioneidin tuttavalle treffejä, lasillista jossain. Tuttava oli kieltäytynyt.
Uusioneiti huomasi tapaus Kiihkeän jälkeen, että edelleen rehellisyys perisi maan. Epärehellisyys satutti. Todella satutti. Uusioneiti tunsi itsensä hyväksikäytetyksi. Jos tästä jotain piti oppia niin sen Uusioneiti päätti, että hän ei haluaisi vastaavanlaista koskaan enää kokea. Parempi pitää panosuhteet sellaisina ja ilman tunteita. Jos vastaan tulisi mies jonka kanssa ajatukset kohtaisivat ja myös tarpeet kohtaisivat niin ainoastaan silloin voisi antaa tunteille vallan. Puolikasta suhdetta Uusioneiti ei tarvinnut eikä halunnut, mutta seksistä hän ei sinkkunakaan aikonut luopua.
Niin huono ihminen Uusioneiti kuitenkin oli, että ei voinut olla tuntematta vahingoniloa kun selvisi, että Kiihkeä teki nyt pitkän tähtäimen suunnitelmia tämän naisen kanssa, jonka kanssa ei ollut seurustellut, ja jonka kanssa 10kk ennen tapahtuma-ajankohtaa varattu reissu ei ollut muuttanut hänen tapojaan etsiä muita naisia tai panna kymmeniä kertoja Uusioneitiä. Kiihkeä menisi myös terapiaan muuttuakseen.
Good luck with that!
Jotenkin epätoivoiselta vaikutti mies joka nyt oli valmis muuttumaan toisenlaiseksi. Tiedättehän... Kun tykkää tietynlaisesta seksistä, ja nauttii rietastelusta, niin tokihan sitä voi muuttua siveämmäksi?
Yleensäkin kaikki muutos yrittää muuttua halutunlaiseksi jotta kelpaisi toiselle on... no... tuhoon tuomittua. Mitkään lomareissut eivät olleet Kiihkeää ennenkään muuttaneet, mutta ehkä jospa joko nyt ja trallalallalaa...
Mitä tästä voisi oppia?
Älä usko valehtelijaan! Kiihkeä valehteli vielä housut kintuissa kiinni jäädessään ja ensimmäisestä kuopasta selvittyään hän valehteli vielä lisää. Toisen kuopan jälkeen taas lisää valheita... Ei jatkoon!
Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, niin et ole löytänyt oikeaa kumppania.
Jos et saa sitä mitä haluat, niin et ole löytänyt oikeaa kumppania.
Jos kohtaat ihmisen joka välttelee tärkeistä asioista puhumista, niin juokse pois.
Jos tulet petetyksi niin arvosta itse itseäsi. Jos et riittänyt ensimmäisellä kerralla niin et riitä toisellakaan kerralla.
Jos sinuun takerrutaan, kun ei ole ketään muuu-uuu-uuta, niin irrottaudu.
Jos itse takerrut, niin irrottaudu.
Ole rehellinen itsellesi.
Älä pakene vastuuta, ole rehellinen muille myös.
Hassua kyllä, Uusioneiti oli tästäkin kokemuksesta kiitollinen. Olihan seksi ollut hyvää ja siitä jäi hyvät muistot. Sinisilmäisyys oli varmasti myös hiukan karissut ja nyt Uusioneidillä ei ollut enää epämääräistä pahaa oloa. Oli monella tapaa helpottavaa elää ilman mitään painolasteja. Uusioneiti ei haluaisi koskaan tilanteeseen jossa tietäisi oman miehen himoinneen toista naista toteuttaen asioita joihin hän itse ei olisi suostunut. Ei, Uusioneiti ei todellakaan halunnut ajatellakaan, että hänellä olisi mies joka hakisi tyydytyksensä toisesta sylistä ja sitten tulisi vierelle kuvitellen, että samalla kädellä voisi hyväillä montaa naista. Hyi, ei ei ei... Uusioneitihän ei koskaan sanonut ei, joten ehkä sitä pelkoa ei ollut, että hänen kanssaan ei saisi toteuttaa toiveitaan...
Tästä muisti Kiihkeäkin kiitellä perhelomalla Kreikassa. Niinhän se on, että sitä mitä et joltain saa niin sen haet toiselta. Varatut vaan saisivat vastedes hakea tyydytyksensä muualta. Joku raja sentään!
*Muoks* Kiihkeän keitto; olihan monta osallistujaa!
Kommentit
Lähetä kommentti