Kun hänestä tulee merkityksetön

Uusioneiti ja kaksi Ihanaista istuivat iltaa kaupungilla. Laseissa oli kuohuvaa; oli juhlan aika. Yksi Ihanaisista oli tuomittu avioeroon. Tälle iloiselle tapahtumalle nostettiin nyt yhdessä maljat. Pitkän tien päätös oli saavutettu.

Ihanaiset päättivät tuoda jokainen vuorollaan keskustelun aiheeksi jonkun päättyneen suhteen. Jokaisella oli tarina siitä miten joku ennen niin merkityksellinen ihminen oli muuttunut merkityksettömäksi.

Juuri eron saanut Ihanainen kertoi kuinka avioliiton aikana hän oli sietänyt miehen pahaa tuulta, sarkasmia ja yleisesti ottaen vaan hyvin negatiivista suhtautumista lähellä oleviin ihmisiin. Että ihan kuin jatkuva naama väärinpäin oleminen olisi jotenkin mukavaa? No ei ollut. Täydellisen miehen syndroomaan oli kuulunut myös se, että hänellä oli taito olla hiukan parempi muita. Ihan sama missä, mutta parempi jotenkin aina ja edes hiukan. Tämän mies oli muistanut aina myös mainita. Liitossa oli ollut isoja ongelmia jo pitkään. Ihanainen koki, että itkut oli itketty jo ennen eropäätöstä. Siihen oli tultu kovan prässin läpi ja sen jälkeen oli helpottanut. Lapsettomasta liitosta oli ollut helppo pakata tavaransa ja lähteä. Ei ollut ollut mitään tarvetta pitää yhteyttä. Jo ennen erotuomion tuloa miehestä oli tullut merkityksetön. Tämän Ihanainen oli huomannut yhteisen kummilapsen juhlissa. Entisen miehen kohtaaminen ei ollut sykäyttänyt mitenkään. Ei ollut tuntunut miltään. Miltään! Kyseessä oli kuitenkin mies joka joskus oli ollut hirmuisen rakas. Mies jonka kanssa oli harrastettu seksiä joskus eteisessä kun ei oltu ehditty makuuhuoneeseen saakka. Nyt siinä oli ollut vain ihminen. Sydän oli jo unohtanut. Kuinka helpottavaa!

Toinen Ihanainen kertoi nuoruusaikojen miesystävästä joka oli tullut sattumalta vastaan baarissa. Mies oli moikannut ja kysynyt, että miten Ihanaisella nyt meni. Ihanainen ei ollut tuntenut miestä. Miehen kasvot eivät sytyttäneet mitään valoa mielessä. Mies oli jatkanut kysymällä, että vieläkö Ihanaisen vanhemmilla oli se mökki maalla. Ööh..? Ei mitään vieläkään. Miehen kasvoilta oli paistanut pettymys. Hän oli Sami ja hän oli ajatellut vuosien saatossa monta kertaa Ihanaista ja että mitähän tälle mahtoi kuulua. Hyvänen aika! Totta tosiaan; Sami! Sami joka oli kuorsannut kovaa ja jolta oli tullut aina heti kättelyssä. Voi ei... Ihanainen ei ollut ajatellut Samia ehkä kahteenkymmeneen vuoteen.

Uusioneidilläkin oli tarina. Hän oli ollut todella rakastunut nuorena siihen mieheen jolla oli ollut kolme naista samaan aikaan kierroksessa. Ero oli ollut kipeä, Uusioneiti oli kaivannut nuoruudenrakastaan todella paljon ja itkenyt eron jälkeen ehkä kuukauden ajan päivittäin. Nuoruudenrakas oli ollut sitä mieltä, että Uusioneiti ei välittänyt hänestä koska ei ollut ollut mustasukkainen. Mustasukkaisuus olisi kertonut välittämisestä, kuulemma. Erosta oli kulunut ehkä puolisen vuotta kun Uusioneiti oli erään kerran baarista kotiin kävellessään kohdannut torin laidalla riitelevän pariskunnan. Nuoruudenrakas ja hänen uusi tyttöystävänsä. Riita oli hurja. Tyttö roikkui nuoruudenrakkaan takissa, repi hiuksista ja kiljui. Möykästä sai selville sen verran, että kyse oli mustasukkaisuudesta. Edes vahingonilo ei nostanut päätään kun Uusioneiti vaihtoi kadun toiselle puolelle ja käveli Nuoruudenrakkaan ja hänen tyttöystävänsä ohi. Tuohonkin hänenkin olisi pitänyt ryhtyä välittämisen osoittamiseksi? Ei kiitos. Kipeä kaipuu oli vaihtunut olan kohautukseksi. Ei ollut tuntunut miltään.

Kun jostain merkityksellisestä tulee merkityksetön niin se on varsin helpottavaa. Ei ole mitään mitä muistella pahalla tai sen puoleen hyvälläkään. Ei ole enää mitään minkä takia muistella yhtikäs mitään. Silloin oli valmis ja sydämessä tilaa uusille merkityksellisille.

Tarjoilija!

Toinen pullo kuohuvaa, kiitos.

Nyt juhlitaan tyhjiä tiloja sydämen sopukoissa!

Somebody that I used to know