Surffailua ikävuosien aalloilla
Uusioneiti on 70-luvun lopun naisia. Samaa ikäluokkaa on myös hänen sinkkunaisista koostuva ystäväpiirinsä. Whatsapp-ryhmässä heillä on yhteisnimitys "Ihanaiset".
Ihanaisten pikkujouluissa puhuttiin mistäpä muustakaan kuin miehistä.
Vertailtiin Tinder-matchejä ja kerrattiin syksyn treffikokemuksia.
Huhut kertoivat, että eräässä paikallisessa seksikaupassa olisi huone jossa voisi toteuttaa glory hole -fantasioita. Ihanaisista yksikään ei ollut siellä käynyt, mutta yksi oli harkinnut asiaa vakavasti koska hänellä oli nuori ja innokas fwb. Tämä nuorukainen oli halunnut viedä Ihanaisen sinne, mutta toistaiseksi he olivat harrastaneet "kotipanoja". Mitä nyt yhden kerran olivat käyneet ravintolan invavessassa pikaisilla, sitä nyt ei oikein voinut laskea kun nuorukainen oli tullut heti kättelyssä.
Keskustelu pysytteli nuoremmissa miehissä jonkin aikaa. Yksi Ihanaisista kertoi kuinka oli suostunut erään selvästi nuoremman miehen kanssa petipuuhiin ja poikaselta oli tullut jo ennenkuin oli päästy varsinaiseen aktiin. Poika oli ollut kovin nolona ja Ihanainen oli lohdutellut häntä sanomalla, että sattuihan noita (no ei oikeasti sattunut...) ja että poika oli ihan komea ja hyvin varusteltu, että kyllä hän vielä ikäistään seuraa löytää. Poika-ressulla oli ollut suorituspaineita ja tilanne oli kääntynyt äidilliseksi. Lohduttaa nyt panokaveriaan... Juu ei kiitos! Nuorissa ja innokkaissa oli tämä epävarmuus joka vaivasi.
Yksi Ihanaisista totesi, että koskaan ei voi olla varma mitä saa. Että miehissä on niin suuria eroja ja edes syntymävuosikymmen ei takaa mitään. Hänellä oli kokemuspohjaa sanoa näin koska hän oli testannut miehiä viideltä eri vuosikymmeneltä. Oli 50-, 60-, 70-, 80- ja 90-luvulla syntyneistä kokemusta. Paras seksi ei ollut ollut kiinni miehen iästä vaan tunnetilasta joka seksin aikana oli vallinnut.
Uusioneiti jäi miettimään miehiä joiden kanssa oli harrastanut seksiä. Niin... Iällä ei ollut ollut mitään merkitystä. Viiden eri vuosikymmenen miehistä ei kyllä kokemusta ollut. Nuorempana seksi oli ollut erilaista. Kiireisempää, ei niin paneutuvaa. Ajoilta ennen sitoutumista aviomieheen oli kyllä oikeinkin mukavia muistoja. Miksiköhän ne parhaat seksikokemukset olivat miesten kanssa joiden kanssa ei kuitenkaan seurustelusta ollut tullut yhtään mitään? Joku juttu siinä saattoi olla?
Näin aikusiän sinkkuaikoina seksi oli ollut ihan 100-0 parempaa kuin nuorena. Uskalsi jo ottaa mitä halusi. Ei häpeillyt mitään.
Narttu!
Sehän Uusioneidistä oli tullut!
Ei huono...!
Uusioneiti otti hörpyn oluestaan ja oli tyytyväinen nykytilaan.
Ihanaiset päättivät, että on vain luonnollista, että jokaiselle tulee eron jälkeen se menovaihe jossa kokeillaan estottomasti seksiä ja miehiä. Jotenkinhan se täytyy löytyä se mies jonka kanssa voi pysähtyä. Jos ei testaa, niin ei voi tietää. Nartulla ja horolla on kuitenkin ihan selvä ero. Narttu nauttii seksistä valitsemansa panokaverin kanssa, horo antaa kaikille. Joku raja sentään. Puumanainen -vaihe tulee myös useimmille. Sekin päätettiin yksissä tuumin hyväksyä. Elämästä kuului nauttia eikä siinä silloin kenenkään ikävuosilla ole mitään väliä.
Laulu Puumanaisesta

Kommentit
Lähetä kommentti