Ostetaan parisuhde
Liki koko aikuisikä kahdessa eri pitkässä parisuhteessa oli Uusioneidille tarpeeksi hyvä syy nauttia sinkkuudesta. Oikeammin kyse oli itsensä rakastamisesta. Uusioneiti oli elänyt niin monta vuotta siten, että kurkkua oli kuristanut. Oli helpottavaa huomata, että yksin oli hyvä olla. Ihokontaktin puutetta ei silti ollut sillä listatessaan itselleen tärkeitä asioita Uusioneiti oli kirjoittanut kohtaan ensimmäiseksi näin : Haluan nauttia elämästä, myös seksistä. Seksi ei Uusioneidin maailmaa kuitenkaan pyörittänyt vaikka se hänelle tärkeää olikin. Treffikavereiden kanssa seksiin päästiin vain jos miehellä oli kyky saada Uusioneiti viihtymään.
Yllättävän moni mies oli yrittänyt viihdyttää Uusioneitiä rahalla. Ei nyt sentään rahaa seksistä tarjoamalla, mutta muilla keinoin. Jos miehen kanssa ei tuntunut minkäänlaista kipinää niin mies saattoi lähteä kompensoimaan kipinän puutetta rahalla. Tiedättehän ne tyypit joilla on sitä, vähän tätä ja vielä enemmän tuota? Tympeä keskustelun aihe muuten millä tahansa treffeillä. Ihanko sitä pitäisi ihastua mieheen jolla on uusi bemari, kesämökki saaressa, sijoitusasunto ja lapsella sikakallis harrastus? Pyh!
Parisuhdetta ei rakenneta rahan varaan. Uusioneiti oli onnekas siinä mielessä, että hän ei tarvinnut miestä rahoittamaan elämäänsä. Tarkka taloudenpito ja tavalliseen elämään ilman materialistisia hekumoita tyytyminen pitivät siitä huolen. Se deittikaveri joka leveili vuosituloillaan päätyi kategoriaan "epätoivoinen" ja sitä kautta Ö-mappiin eli joku onnekas saa hänestä vielä rikkaan miehen.
Rahalla parisuhteen ostaminen tuntui olevan roikkujille ominainen tapa toimia. Pöhlöilyjä yritettiin lunastaa lahjoilla. Eihän nainen nyt voisi olla rakastamatta miestä joka ostaa korun? Tai matkan? Tai uuden puhelimen? Tai pahimillaan jopa eläimen. Uusioneiti muisteli sitä pariskuntaa jossa mies petettyään naistaan osti tälle hyvitykseksi aina jotain. Tai osti jos jäi kiinni. Millaista tuntuisi nukkua niissä Marimekon lakanoissa jotka olisi "ansaittu" sillä, että mies kävi nussimassa toista naista? Tai istua ruokailemassa perheen kanssa kun pöydän päällä loistaa se desingnlamppu jonka mies osti tuotuaan tuliaisiksi reissultaan klamydian? Miten ihmeessä se joillain menikin niin, että mies petti ja paneskeli toisaalla ja nainen lueskeli Coelhoa ja muita viisaita pystyäkseen antamaan anteeksi? Henkistä kasvua siivitti ehkä raha jolla mies anteeksiantoaan yritti lunastaa? Raha, raha, raha... Sillä kun ei sitä kumppanuutta sitten kuitenkaan saanut.
Minkä arvoinen on kalliskaan lahja jos se muistuttaa jostain mikä ei ollut arvokasta? Auttaako lahjat naista pysymään parisuhteessa tai tulemaan parisuhteeseen? Kuinka pitkälle rahalla pääsee?
Kommentit
Lähetä kommentti