Nolojen tilanteiden naiset


Yksi Ihanaisista kertoi, että oli työpaikan iltajuhlien kääntyessä aamun tunneille päättänyt ex tempore -tyylisesti lähteä miespuolisen työkaverinsa luokse jatkoille. Mies oli soittanut taksia ajavan serkkunsa kyytimieheksi ja taksin tullessa Ihanainen oli hypännyt miehen kanssa takapenkille. Jonkunlainen kissa ja hiiri -leikki oli jo juhlaillan aikana tullut tavallaan päätökseen sillä jatkoille ei lähdetty vain musiikkia kuuntelemaan ja viiniä siemailemaan. Suutelu taksin takapenkillä oli päättynyt siihen, että taksikuski eli työkaverin serkku, oli äkkiä hihkaissut, että kappas vaan: "*****han se siinä serkkumiehen kainalossa!" Ihanaisella oli hetken kestänyt tajuta, että taksia ajoi hänen suunnilleen vuoden takainen muutaman yön verran vieressä pyörinyt ex-treffikaveri. Joopa joo... Hiljaisuus oli onneksi kestänyt vain hetken, mutta työkaveri oli hoksannut millainen yhteys Ihanaisella ja hänen serkullaan oli. Jatkoilla oli sitten päädytty (ehkä ihan fiksustikin) pitäytymään vain nukkumisessa ja unien jälkeen brunssilla olivat sekä Ihanainen että hänen työkaverinsa olleet yhtä mieltä siitä, että oli parempi pitää heidän suhteensa ihan vaan ammatillisena.

Toinen Ihanaisista kertoi, että hänellä ja hänen miesystävällään oli tapana lähetellä toisilleen kuvaviestejä niinä iltoina kun he eivät olleet yötä yhdessä. Nämä kuvaviestit olivat ihan mitä mieleen sattui tulemaan, ei välttämättä aina itse otettuja kuviakaan vaan vaikka sarjakuva tms. Juju oli siinä, että kuvaviesti kertoi aina jotain kyseisen päivän tunnelmista.
Kerran Ihanaisen miesystävä oli lähettänyt kuvaviestin jossa oli auton navigaattorissa Ihanaisen osoite. Viestinä oli, että suunnitelmissa olikin tapahtunut muutos ja miesystävä olisi sittenkin tulossa yöksi Ihanaisen luokse. Ihanainen oli samana päivänä viestitellyt veljensä kanssa joka sattui olemaan hänen miesystävänsä kaima. Miesystävä oli lähettänyt kuvaviestinsä Whats appilla ja jostain syystä Ihanainen alkoi kirjoittaa viestiä tekstiviestinä. Hän kirjoitti viestiin, että "Ihanaa! Odotan sinua alasti peiton alla <3!" Viestin hän lähetti vahingossa veljelleen. Välit veljeen olivat läheiset ja lämpimät, mutta ihan kaikkea ei silti olisi tarvinnut jakaa.


Uusioneidilläkin oli yksi nolo juttu kerrottavanaan. Hän oli aikanaan Herra Kiihkeän kanssa lähetellyt ahkerasti kaikenlaisia pikkutuhmia viestejä ja GIF-animaatioita. Herra Kiihkeä piti aika roisista materiaalista ja kun hän oli saanut Uusioneidin tutustumaan peppuseksiin, niin siihenhän ne GIF-animaatiotkin usein viittasivat. Uusioneidin kännykkä oli tippunut ja näyttö alkoi ensin vihertää ja sitten yhdestä reunasta alkoi laajenemaan näytön tummuminen. Kännykässä oli paljon Uusioneidille tärkeitä kuvia mm. lomamatkoista, lapsista, harrastuksesta jne. Eihän siinä ollut muu auttanut kuin lähteä näyttämään kännykkää liikkeeseen jos sen saisi vaikka korjattua. Kauppakeskuksen matkapuhelinliikkeessä oli ollut jonoa, ja Uusioneiti oli kiltisti jonottanut asiakkaita palvelleen nuorukaisen "vastaanotolle". Uusioneiti oli oman vuoronsa koittaessa kertonut, että näytössä oli vikaa, ja häntä huoletti, että miten siitä saisi kuvat talteen kun kuvia ei saisi purettua edes tietokoneelle jos näyttö menisi mustaksi. Kännykkä kun piti avata lukituskuviolla tekipä sitten mitä tahansa. Uusioneiti oli ojentanut kännykän nuorukaiselle joka oli hiukan vaikean näköisenä tiedustellut, että niin mitä siitä nyt piti talteen saada? Nuorukainen oli kääntänyt kännykkää siten, että näyttö oli Uusioneitiä kohden. Näytöllä vilkkui Kiihkeän lähettämä persepano-GIF. Uusioneidin takana jonottanut vanha pariskunta kurkisteli Uusioneidin olan takaa. Mitään muuta Uusioneiti ei ollut osannut sanoa kuin "Kiitos" ja sen jälkeen hän otti puhelimensa ja poistui posket punaisina paikalta.

Myöhemmin, noin kuukautta persepano-GIF nolouden jälkeen, Uusioneiti oli ollut tyttärensä kanssa ostamassa tälle puhelinta. Tytär oli kävellyt matkapuhelinliikkeeseen, siihen samaan missä Uusioneiti oli aiemmin asioinut, ja sieltä tytär oli löytänyt mieleisensä puhelimen. Puhelimen oli myynyt se sama nuorukainen jolle Uusioneiti oli aiheuttanut ehkä yhden mieleenpainuvimmista hetkistä kännykkäkaupassa työskentelystä. Nuorukainen selvästikin muisti Uusioneidin koska hän oli kaupannut virustorjuntaohjelman Uusioneidin liittymään samalla kun tyttären liittymää oli päivitetty. Nolouden puna poskillaan Uusioneiti oli myöntynyt ostamaan sen virussuojan nuorukaisen ehkä jopa hiukan salaa nauttiessa tilanteesta?


Ihanaiset nauroivat makeasti näille tapahtumahetkillään niin noloille tuntuneille tilanteille. Elämäähän se vaan oli! Eikä sitä ainakaan vakavasti tarvi ottaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdään kun jää kiinni pettämisestä? Valehdellaan lisää. Erään tarinan loppu.

Sexting

Case Kiihkeä; pidetäänkö naiset yhtä?