Man Candy Store Tinder

Ihanaisten riveissä oli tämän blogin perustamisen jälkeen sitouduttu, pariuduttu, kotiuduttu, jaettu ilot ja surut, sanottu heipat sinkkuelämälle ja annettu sinkkuelämän tulla elämään. Yhtä pidettiin edelleen, mutta sinkkuudesta harvemmin enää juteltiin kun nähtiin.






Oli tapahtunut isoja asioita. Yksi Ihanainen oli nyt onnellinen avovaimo, yksi oli sitoutunut muuten vaan onnellisesti, ja Uusioneiti oli kokenut myllerryksen jota ei ollut osannut odottaa; hän oli menossa naimisiin! Näistä parituneiden kuulumisista ei nyt kuitenkaan sen enempää tällä kertaa.

Ihanaisten pariin oli lempeästi otettu vastaan haavoitettu ja petetty uusi jäsen. Uusin Ihanainen oli saanut kuulla, että mies jota hän oli rakastanut, ja jonka kanssa hänellä oli yhteinen koti, elämä ja asuntolaina, olikin pettänyt häntä jo pitkään toisen naisen kanssa. Mies oli (tietenkin) yrittänyt selittää asiat muuksi kuin mitä ne olivat. No, elämä on, ja aina ei voi voittaa, joten ei muuta kuin kohti uusia kuvioita.

Uusin Ihanainen oli purkanut sydäntään ja ulissut, että eihän täältä enää rehellistä miestä voi edes löytää. Muut vakuuttelivat, että oli se mahdollista. Olihan D. Trump noussut USA:n presidentiksi, joten ei kai ihmeet ihan poissuljettuja olleet?

Ihanaisten avustuksella uusin Ihanainen latasi itselleen Tinderin.

UUH!
Mancandy Store!!!




Paitsi, että... 
Voi ei...

"Tuo on oikeasti tosi paljon vanhempi kuin kuvassa. Kävin sen kanssa syksyllä treffeillä."
"Toi on tosi hyvännäköinen, mutta niin terveysfriikki, että sen kanssa ei voi mennä mihinkään ulos syömään tai edes leffaan. Pöpökammoinen parimetrinen lihaskimppu. Eli ehkä ei kuitenkaan?"
"Ton nimi ei muuten ole Mikko. Se nimi on oikeasti Heikki..."
"Oon pannut ton kanssa. Sillä on tosi karvainen kroppa, ihan kuin sellainen sileä turkkinen vaalea mies. Ihan ok, perusnylppääjä kuitenkin."
"Tää tyyppi kröhisi kokoajan. Se muuten häiritsi OIKEASTI. Sillä oli tosi sotkuinen ero meneillään ja se vaan haukkui exäänsä. En näkisi vaivaa ton suhteen."
"Käytiin hotellipanoilla. Pieni mulkku. Tarviiko sanoa enempää?"
"Toi mies on ihan totaalipervo! Sillä ei seisonut muuten kuin rivoja puhumalla, siis se itse hoki niitä rivouksia. Ei jatkoon mulla, eikä varmaan oo sulle yhtään sen parempi!"
"Toi vei treffeille jonkun naisen asuntoon. Siellä laventelin tuoksuisessa kylppärissä oli tamppoonit ja siteet hyllyllä. Kämppä oli tyypin entisen (?) säädön. Ei oikein tullut sellaista kivaa fiilistä."
"Toi kuvittelee olevansa viiniasiantuntija. Tunnistaa ehkä rieslingin."
"Tolla ei kuvasta näy, mutta sillä on pälvikalju ton ponnarin alla. Vähän kuin Juice. Yhtä kännissä ainakin."
"Kamalat hampaat ei näy kuvassa. Ei ton kanssa voinut edes ajatella pussaamista."
"Toi "ura-suuntautunut" tarkoittaa sitä, että toi jätkä haluaa postinkuljetushommista eteenpäin. Kauheen kova uho itsestä päällä ja kun ajattelin, että koska on hyvä kroppa niin olis timmissä tikissä myös sängyssä. Ei ollut."
"Toi on hei se joka tykkää kaikista ja sitten ulisee sitä, että kun "hän nyt vaan on tämmöinen" ja kokoajan pitäisi jotenkin olla huomioimassa. Ei tota voi kukaan jaksaa."
"Hei! Tossahan on XXX! Muistatteko, me seukattiin nuorena! Mitähän sille kuuluu? Kaljamahaa on nähtävästi tullut. Sillä on muuten ihan kauhea panovietti."

APUA!
Voiko täältä löytää ketään?!?

-Voi. Mutta älä nyt noita ainakaan swaippaa oikealle.

Kaikki ymmärsivät kun uusin Ihanainen poisti koko Tinder sovelluksen. Sen aika ei ollut vielä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä tehdään kun jää kiinni pettämisestä? Valehdellaan lisää. Erään tarinan loppu.

Sexting

Case Kiihkeä; pidetäänkö naiset yhtä?